Empatialähettiläämme Noora Shingler on toimittaja ja bloggaaja. Shingler oli ehdolla kevään 2019 eduskuntavaaleissa, ja hänen mielestään empatian merkitys kaikkialla parisuhteista ja vanhemmuudesta politiikkaan on korvaamaton.
Olet kulutuskriittinen bloggaaja, kestävän elämäntavan puolestapuhuja ja äiti. Miksi empatiasta puhuminen on mielestäsi tärkeää?
Empatiasta puhuminen on todella tärkeää monella kentällä. Työelämässä, parisuhteissa, perhe-elämässä. Politiikkaa ja maailman tilaa miettiessä empatian merkitystä ei myöskään voi liikaa korostaa. Jos me pystyisimme asettumaan toisen asemaan, meillä ei olisi näitä kaikkia ongelmia, mitä meillä nyt on maailmassa. Empatiakyky katoaa, kun aletaan keskittyä liikaa oman edun tavoitteluun. Silloin ajatellaan helposti, että ”minulla on tähän oikeus” ja toinen ihminen unohtuu.
Kuka on antanut sinulle itsellesi lisää taitoja tai voimaa olla empaattinen?
Varmasti oma äitini on ollut isoin vaikuttaja. Varsinkin siinä vaiheessa, kun itse tulee äidiksi, alkavat oman äidin tavat olla ja elää tulla esiin. Huomaan usein reagoivani omiin lapsiini ihan samalla, kuin miten oma äitini reagoi minuun tietyissä tilanteissa. Toisissa asioissa koen sen olevan hyvä asia, toisissa taas toivoisin, että osaisin itse olla pehmeämpi ja maltillisempi.
Haluaisin mainita tässä myös isoisäni ja entisen aviomieheni. Isoisäni oli todella lempeä, rauhallinen ja ymmärtäväinen ihminen. Ex-mieheni taas huomasi aina kaikki toiset ihmiset ja heidän tarpeensa ja osasi ottaa kaikki huomioon. Lisäksi, totta kai omat lapset ovat opettaneet minulle empatiataitoja. Kun saa lapsia, nousee pintaan ihan uudenlaiset huolet, joita ei ole ennen osannut ajatellakaan. Silloin siihen pieneen ihmiseen yrittää samaistua kaikin voimin ja tulkita, että miltäköhän hänestä tuntuu. Sitähän se empatia on. Annat toisen olla sellainen kuin on ja ymmärtää häntä siinä.
Voiko empatiataitoja mielestäsi opetella?
Empatiataitoja voi opetella, ja uskon, että suomalaisessa kulttuurissa se voisi olla ihan hyvä. Olemme mielestäni vähän sellainen insinöörivaltio ja juroja ihmisiä. Tunne-elämän avoimuus ei ole koskaan kuulunut suomalaiseen kulttuuriin. Empatiataitoja olisi hyvä opetella jo koulussa, kun ihminen on vielä ”muokattavissa”. Aikuisena se voi olla paljon vaikeampaa, kun tunteiden näyttäminen herättää enemmän nolostumista ja toisaalta ’ei kiinnosta’ -asennetta.
Oletko koskaan havainnut empatian puutetta? Missä ja miten se ilmeni?
Empatian puutehan vaivaa ihan globaalisti kaikkea, jos ajatellaan uutisia ja tätä maailman tilaa. Mutta olen törmännyt empatian puutteeseen myös esimerkiksi parisuhteessa, ja se on aina yhtä satuttavaa. Kun on sellainen olo, että toinen ei ymmärrä eikä edes halua ymmärtää. Uskon, että aika monilla on tällaisia kokemuksia. Moni varmaan herää keskustelemaan empatiasta nimenomaan parisuhteiden myötä.
Olit ehdolla kevään 2019 eduskuntavaaleissa. Kohtasitko politiikassa empatian puutetta? Millaisena koit vastaanoton uutena ehdokkaana?
Minut otettiin vastaan todella hyvin. Minua tsempattiin paljon ja sain osakseni paljon empatiaa niin kollegoilta kuin äänestäjiltäkin. Ihmiset huolehtivat minusta, että muistanhan myös syödä ja nukkua ja pitää itsestäni huolta.
Yleisesti ottaen poliittinen ilmapiiri on kuitenkin huolestuttava. Joskus ei voi kuin päätä pudistella. Politiikka on usein ulospäin sellaista teatteria, joka ei vastaa todellisuutta. Kulisseissahan sitä ollaan oikeasti samoissa kahvipöydissä. Politiikassa on sellaista jääräpäisyyttä ja toisten dissaamista, mistä haluaisin, että päästäisiin eroon. Olisihan se nyt aika mieletöntä, että kansa näkisi eri kantoja edustavien poliitikkojen hymyilevän yhdessä samassa kahvipöydässä. Se ehkä romuttaisi tietynlaisen poliittisen imagon, joka ilmeisesti pitää olla. Mutta mitähän se sitten toisi tilalle, jos kansalaiset näkisivät, että tuolla nuo vihreät ja persut syövät yhdessä pullaa?
Mihin julkiseen keskusteluun toivoisit enemmän empatiaa?
Ehdottomasti siihen, kun puhutaan ihmisistä, jotka tulevat kriisialueilta. En voi ymmärtää, miten joku voi evätä avun hätää kärsivältä ihmiseltä. Äitinä se myös usein itkettää. Joskus on olo, ettei voi muuta kuin heittää hanskat tiskiin. Pitääkö minun ottaa kaikki nämä ihmiset asumaan omaan kotiini? Se on todella uuvuttavaa ja turhauttavaa, ja siitä tulee surulliseksi. On käsittämätöntä, miten me voimme sanoa hädänalaisille ihmisille, että ”sori, ei tänne”. Meitäkin on oman historiamme aikana autettu, ja me olemme lähteneet täältä Ruotsiin ja Yhdysvaltoihin ja mihin kaikkialle. Meidät on otettu hyvin vastaan. Aika lyhyt on ihmisen muisti.
Moni meistä on evakkojen jälkeläisiä, minäkin. Isovanhempani ovat lähteneet kahdesti ja perustaneet lopulta uuden elämän talossa, jonne sijoitettiin muistaakseni neljä perhettä asumaan ja heille annettiin mahdollisuus maanviljelyyn. He aloittivat nollasta. Suomessa ei kyse ole ainakaan tilanpuutteesta. Kyse on siitä, haluammeko me järjestää olosuhteita tulijoille.
Miten poliittista ilmapiiriä sitten voisi mielestäsi parantaa?
Julkisen keskustelun ja asenneilmapiirin parantaminen lähtee poliitikoista. Moni muodostaa mielipiteensä poliitikkojen mielipiteiden perusteella. Kansa ajattelee, että poliitikot ovat perillä asioista ja pohtineet asioita huolella. Että he tietävät, mistä he puhuvat. Ehkä kaikki poliitikot pitäisi lähettää jonnekin sota-alueelle itse. Minun on vaikea keksiä keinoa, mikä muu voisi auttaa asenteisiin, kuin raaka konkretia. Konkretia on usein se, mikä saa meidän havahtumaan ja heräämään.
Kenelle henkilölle, järjestölle, yritykselle tms. myöntäisit empatiatunnustuksen?
Kätilöille. Kätilön työtä ei tehdä rahan takia, eikä minkään muunkaan sivujuonteen vuoksi. Sitä tehdään halusta auttaa. Meillä on Suomessa ihan paras järjestelmä, mitä tulee äitien terveyteen ja synnytyksestä selviämiseen. Lapsen syntymässä kätilön rooli on tärkeämpi kuin kenenkään. Minun lasteni kätilö oli ihan mielettömän hyvä. Kun käy läpi elämänsä fyysisesti rankinta kokemusta, ja siinä on ihminen, joka ymmärtää ja antaa neuvoja, niin mikä voisi olla tärkeämpi ja empaattisempi tehtävä?