Empatialähettiläämme Nura Farah kirjoittaa tarinoita, jotta ihmiset oppisivat ymmärtämään erilaisuutta. ”Jotta empatiaa syntyisi, pitäisi uskaltaa kohdata erilaisuutta”, Nura kertoo. Kirjailijana hän uskoo, että tarvitsemme enemmän erilaisia tarinoita ja näkökulmia.
Nura Farah, olet kirjailija ja kirjoittanut kaksi kirjaa, jotka kertovat tarinoita Somaliasta. Voiko mielestäsi kirjallisuutta lukemalla oppia empatiaa?
Kyllä voi oppia. Kirjojen kautta oppii ymmärtämään toisia ihmisiä ja kulttuureita. Kirjoitan tarinoita, jotta ihmiset oppisivat ymmärtämään erilaisuutta ja sitä, minkä takia jokin ihminen on tietynlainen, millaisia pelkoja hänellä on ja millä tavalla hän on haavoittuva. Jotta ihminen voi tuntea empatiaa, hänen pitää uskaltaa käsitellä omia tunteitaan ja olla haavoittuvainen itsekin.
Miksi empatiasta puhuminen on mielestäsi tärkeää?
Empatiasta puhuminen on tärkeää, koska empatia on osa ihmisyyttä. Se on kyky nähdä toinen ihminen ja samaistua toisen hätään tai kipuun. Henkilökohtaisella tasolla empatia on tärkeää, koska me ymmärrämme sen kautta ihmisyyttä ja inhimillisyyttä. Empatia on myös ihmisten välistä kohtaamista. Ihmisten vuorovaikutuksessa on itsestään selvää, että empatian pitäisi olla jatkuvasti läsnä: läsnä itselleen ja myös läsnä siinä, miten kohtelet ja kohtaat muita ihmisiä.
Mielestäni empatiasta ei puhuta tarpeeksi. Jos mietimme vaikka kansainvälisiä kauppasopimuksia tai esimerkiksi ilmastonmuutosta, liittyvät nekin empatiaan. Emme voi kuluttaa loputtomiin tätä maapalloa. Meidän pitäisi miettiä miten se vaikuttaa myös muihin ihmisiin. Ja kyllä empatiaa pitää tuntea itseäänkin kohtaan. Me olemme tosi suorittava yhteiskunta. Jos ei tunne empatiaa itseään kohtaan, voi uupua ja väsyä. Jos ei tunne empatiaa itseään kohtaan, niin voi olla vaikeaa tuntea myötätuntoa myöskään toisia kohtaan.
Oletko koskaan havainnut empatian puutetta?
Mielestäni suomalaiset ovat erittäin empaattisia. Esimerkiksi on hienoa, kun joulun alla järjestetään keräyksiä ja ihmiset antavat myös pienistä varoistaan muille. Me pyrimme lähtökohtaisesti pitämään kaikki kyydissä ja mukana. Tämä suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on hyvin empaattinen, mutta eihän empatiaa voi olla koskaan liikaa. Empatianpuute näkyy siinä, että emme edelleenkään osaa havainnoida muualta tulleita ihmisiä ja heidän kokemiaan haasteita. Jotta empatiaa syntyisi, pitäisi uskaltaa kohdata erilaisuutta sekä ajatella oman mukavuusalueensa ulkopuolelta. Erilaisuus ei aina tarkoita ihonväriä, vaan se voi tarkoittaa myös seksuaalista suuntautumista, liikuntavammaisuutta tai vaikka arpia kasvoilla.
Miten Suomi voisi olla empaattisempi yhteiskunta?
Suomessa on paljon empaattisia ihmisiä. Suomalainen hyvinvointivaltio kannattelee meitä kaikkia, toivottavasti myös jatkossakin. Sosiaalisessa mediassa voisi olla enemmän empatiaa. Siellä ihmiset räyhäävät toisilleen ihan turhistakin asioista. Mediassa voisi olla enemmän erilaisia tarinoita ihmisten vastoinkäymisistä. Kuulemmalla toisten ihmisten tarinoita on vaikeampi sulkea silmänsä heidän kärsimykselleen, vaikka nykyään ollaan hirveän tietoisia. Puhutaan monista asioista, kuten kasvissyömisestä ja ilmastonmuutoksesta, mutta erilaisia tarinoita ja näkökulmia tarvitaan enemmän.
Kuka on empatiaesikuvasi?
Suuri kirjailija Elie Wiesel on empatiaesikuvani. Hän on holokaustin selviytyjä. Hän on puhunut paljon empatianpuutteesta ja pettymyksestään siihen, että maailmassa on vielä edelleenkin sotaa. Hän puhui esimerkiksi Ruandan sodasta ja kysyi, onko ihminen edelleenkään oppinut myötätuntoa. Hän on esikuvani, koska hän ei halunnut olla vihassa, vaikka oli kokenut valtavan tragedian. Hän menetti molemmat vanhempansa ja pikkusiskonsa holokaustissa, mutta silti hän ei halunnut olla vihainen, vaan jakoi omaa tarinaansa. Oman tarinansa kautta hän voimaannutti myös minua ajattelemaan, että vaikka tapahtuu tragedioita, ne voivat myös opettaa olemaan myötätuntoinen.